Leijonan pehmoinen kuono

Katsokaapas näitä leijonankidan kukintoja, niin huomaatte, miksi niiden nimi todellakin on leijonankita. Vaikka oikeamminhan sen pitäisi olla suomeksi leijonankuono (lajinimike antirrhinum majus, jossa anti = etu, rhin = kuono (vrt. engl. rhinosaur), majus tarkoittaa isoa).

Tällaisia vaalean purppuraisia noista kukista tuli, ja kuono-osa on keltaoranssi - sopii parvekkeen yleisväritykseen... Aika matala tuo kasvi on ylipäätään, noin 30 cm korkeudeltaan.

Ja nyt tunnustus, miksi kylvin leijonankitaa parvekkeelle: Kirjoitin kokoelmaani novellin Leijonankidat, jonka yhtä pääelementtiä kukat edustivat. Mutta en ollut ikinä nähnyt yhtäkään kukkaa livenä. Nyt olen.

Parveke kuvattu

Viime perjantaina kävi valokuvaaja ikuistamassa parvekkeen ilmeen. Sitä saatte sitten ihailla, jahka kirja putkahtaa painosta.

Oheinen kuva ei ole kuitenkaan kirjan kuvaajan ottama. Pyysin taiteilijaystävääni nappaamaan jonkin otoksen, ja näkemys on huomattavasti dynaamisempi kuin minun insinöörintarkkajärjestys-kuvani. Tyrkytin parveketta tämän kuvan avulla myös sinne Hesarin Kaunein parveke -kisaan, mutta se ei hellyttänyt äänestäjiä.

Tilannetiedotusta vielä sen verran, että leijonankita on vihdoin tehnyt ensimmäiset nuppunsa ja aikoo siis suvaita kukkia. Nuput ovat tumman purppuranväriset, jännittyneenä odotan niitä kukkia.

Miltä nyt näyttää?

Tässä ensimmäisiä kokonaiskuvia parvekkeen nykytilanteesta:

Sisustus on siis luonnonsävyvoittoinen, piristyksenä kaksi oranssia tuolia, joiden väri on hämmästyttävän sama kuin susannojen ja kesäpäivänhattujen kukintojen. Taaimmaisen tuolin ikä on yli sata vuotta, mutta se meni rikki (jalka irtosi), enkä ole saanut aikaiseksi korjata sitä, joten se jatkaa eloaan kukkapöytänä.

Takaseinän hyllyä vasten nojaava pajuseinämä kätkee taakseen vaipparoskiksen. Olisin halunnut sen ikkunaseinälle, mutta koska sinne paistaa kuuma keskipäivän aurinko, haju on sen mukainen. Joten myönnytys luonnonvoimille.

Matto lattialla on palmunlehvistä sidottu. Sen väri toistaa pajujen ja vanhan tuolin sävymaailmaa. Myös takaseinän hylly on samaa väriä (Ikean halpishylly, jonka petsasin kastanjan värisellä petsilakalla).

Viereinen otos on näpätty kaiteen välistä. Ikkunan takana näkyvä punainen laatikko on miehen kummitädiltään lapsena saama ikivanha transistoriradio (pikkupojan aarre siis).

Kalustuksen järjestys ei ole vielä lopullinen; haaveilen mm. johonkin koloon mahtuvasta pikku pöydästä, jolle voisi laskea teekupin lämpimänä elokuun iltana.

Kukkailoa

Se hyvä puoli sillä kylvön viivästymisellä oli, että saan nauttia kukkasista nyt, kun muualla rehevin kukinta lienee ohi. Ja parvekkeellani vasta nuput aukeilevat.

Kesäpäivänhatut ovat juuri niin kauniita kuin oletinkin:



Nämä kuvat on otettu eilen illalla, joten sävy on iltahämäräinen. Sinänsä hassu yhteensattuma, mutta kuulin mieheni tädiltä, joka oli jokavuotisella Suomen-vierailullaan jenkeistä, että juuri näitä kukkia sanotaan siellä mustasilmäsusannoiksi. Minulla on siis parveke täynnä susannaa...

Ruusupapu jatkaa kukoistamista, vaikka se on jo saanut siirtotuomion. Adoptointihaluisia ei ole vielä ilmoittautunut, joten täytynee alkaa markkinoida sitä aktiivisemmin.

Jahka parveke kehkeytyy lopulliseen asuunsa, aion ilmoittaa sen mukaan kisaan: http://www.hs.fi/asuminen/parveke/ Josko joku muukin pitäisi siitä.