Realiteettien hyväksymistä

Nyt olen tullut tilanteeseen, jossa on pakko hyväksyä ajatus, ettei pikku parvekkeelle mahdu kovinkaan paljon kasveja. Varsinkin jos aikoo mahduttaa sinne myös esim. tuoleja, pöydän ja itsensä. Ruusupavusta on ehkä luovuttava, se on kuitenkin suhteellisen tilaavievä vieras. Halukkaita adoptoijia kuulolla?

Sääkukka, niin mainio kasvi kuin onkin, on lehdiltään ihan eri vihreää kuin muu kasvusto. Tummempaa ja synkempää sävyä. Siitäkin harkitsen luopuvani. Vai josko sittenkin sen saisi piilotettua niin, ettei sävyero häiritsisi silmää...

Kukintaa ennen ja jälkeen loman

Näppäyksiä kukkasista:



Ruusupapu (vas.) oli juuri alkanut kukkia, kun siirryimme etelän lämmöstä pohjoisen helteisiin. Kovin pieniähän nuo ovat sen kukkaset, mutta ihan sympaattisia.

Sääkukka (kesk.) oli ihan mielenkiintoinen tuttavuus - tosin ehdin nauttia sen kukista vain muutaman päivän. Olivat nimittäin kuivuneet, kun palauduimme. Kukat muistuttavat päivänkakkaroita, mutta niissä oli integroituna ominaisuus, joka sai terälehdet vetäytymään rullalle pilvisinä päivinä. Odottelen, josko siihen tulisi vielä kukkia.

Mustasilmäsusanna (oik.) oli alkanut kukkia poissaolomme aikana; tässä on kuva siitä valjussa iltavalossa. Tätä nykyä susannaruukut ovat todellinen silmien ilo: puolitoista metriä kukkivaa vihreää pylvästä. Kuvia niistä lisään, jahka saan noudetuksi sen pikkuveljen kameran.

Kuinka kävi krassille

Kun lähdimme lomalle, krassi näytti tältä:



Ja kun palasimme, se näytti tältä:



Tällä hetkellä sen ilme on vieläkin elämään kyllästyneempi, vaikka olen sitä hellästi yrittänyt virvoitella. Kukkia se kyllä haluaa tehdä, mutta lehdet ovat liikaa. Siemeniä se on kyllä pukannut hirveästi, siksi lienee väsy.

Katastrofeja

Osa I:

Kamera hajosi! Ei suostu enää tarkentamaan, sirisee vain voipuneesti. Ja juuri, kun kukkiminen alkaa olla parhaimmillaan! Ehdin murehtia asiaa monta päivää, mutta onneksi minulla on näitä mukavia pikkuveljiä, joita voi huhuilla apuun hädän hetkellä. Eli kameran lainaus järjestyy.

Mutta kuvapäivityksessä on siis tällä hetkellä pieni viive.

Osa II:

Kutsumattomia vieraita! Nypin susannasta kuolleita kukkasia, kun miltei nyppäsin myös siniraidallisen pörröisen toukan. Tutkin heti muutkin kasvit ja tulos: leijonankidassa kaksi pulleaa vihreää toukkaa, kesäpäivänhatuissa yksi samanlainen, ja hatuissa myös lehtien alapinnoilla joitain litteitä pieniä valkoisia eläviä, jotka olivat syöneet reittejä lehtiin, ja lisäksi susannaruukkujen alla vilisi pikkuruisia harmaita joitain.

Muista hankkiuduin eroon ihan itse, mutta ne vihreät madot puistattivat niin paljon (työnsin pahaa-aavistamattoman sormeni yhteen), että kutsuin (noloa myöntää) mieheni hävittämään ne. Urhea mies aseistautui haarukalla ja alkoi vetää sillä toukkia irti kukasta. Ne venyivät ja venyivät, mutta eivät suostuneet irtoamaan. Mies pyöritti niitä haarukan ympärille, kunnes ne rapsahtivat irti, ja sitten ne saivat ilmalennon (4. krs:sta) pihamaalle.

Pitäisiköhän hankkia jotain myrkyntapaista? Vai elelläkö rauhaisaa rinnakkaiseloa ötököiden kanssa luonnon kokonaisharmoniaan pyrkivässä ekosysteemissä?

Tarhuri on palannut lomalta

Tulipa vilvoitelluksi päätä pohjoisen kirkkaissa vesissä kolmisen viikkoa, ja nyt jatkan tarhurointia. Hiukan (vain!) sydän syrjällään olen ollut kukkieni puolesta, koska niiden väliaikaishuoltajana toimi parikymppinen pikkuveli, joka on hankkinut kannuksensa sangen muilta alueilta kuin mullantonginnasta. Mutta hienosti selvisimme kaikki (paitsi perhosorkideani, joka pudotti joka ainoan kukkansa - kuulemma neljässä päivässä).

Ensin tiivistelmä:
- mustasilmäsusanna kukkii!
- kesäpäivänhatut availevat nuppuja
- krassi on kellastunut ja pukkaa siemeniä
- leijonankita viheriöi (milloinhan siihen uskaltaisi odottaa kukintaa?)
- sääkukan (viimehetkenhankintani) kukat ovat kuolleet (tuleekohan uusia?)
- ruusupapu on kukkinut poissaollessani
- kesäpäivänharsot saa unohtaa, kun eivät pysy hengissä niin eivät

Tarkemmat kuvaukset ja kuvat tilanteen etenemisestä lisään piakkoin.