Ja vielä susannasta

Kävi niin, että olin herättänyt henkiin parikymmentä mustasilmäsusannan tainta. Ne villiintyivät olemassaolostaan ja puskivat varttaan kohti ikkunan takana paistavaa aurinkoa. Mutta lähdimme matkalle, Amsterdamiin ja Utrechtiin ystäviä tapaamaan, ja vaikka olin nostanut taimet pimeään (ajattelin, että ne selviäisivät ilman huoltajaa sen viisi päivää, kun olin poissa), kun palasimme, taimet olivat luovuttaneet taistelunsa elämästä.

Vain kaksi urheaa tainta vielä sinnitteli. Istutin ne saviruukkuun ja nostin ikkunalle. Laitoin niille kiipeilytelineeksi rautalangasta väännetyn renkaan, ja ne ilahtuivat siitä niin, että kasvattivat enemmän kukkia kuin ikinä. Sillä kertaa susanna ei päätynyt parvekkeelle.

Mutta parvekkeen seinusta oli autio. Tökin parvekelaatikon multaan ruusupapuja, koska seinustan kuuluu viheriöidä. Pavut kasvoivatkin kuin auringosta huumaantuneina, mutta eivät ne susannaa kauneudessa voittaneet. Suuret karvaiset lehdet ja liikuttavan pienet kukat.