Thainyrkkeilystä siemeniä odotellessa

Joko Habitec on saamaton tai minä liian myöhäinen; siemeniä ei putoile postiluukusta. Kävin jo ostamassa oma-aloitteisesti muutaman annoksen kukansynnyttäjiä, kun pakko niitä on saada jo multaan. Ehkä ei ole niin ehdottoman tärkeää, että Habitec toimittaisi kaikki koeparvekkeiden tarpeet.

Mutta thainyrkkeilystä piti puhumani. Kun se on nimittäin uskomattoman hieno tunne, kun tekniikat alkavat sujua ja tyynyt läiskähdellä mallikkaasti. Menkää, ihmiset, nyrkkeilemään! Puhdistuu mieli ja keho, kun hiki valuu tatamille ja neljäs erä tuntuu olevan liikaa, mutta niin se vain aina sinnillä menee ja tulee hyvä mieli.

Aloitin nyrkkeilyn jotenkin sattumalta. Asuin silloin Turussa ja ajauduin naisten kuntonyrkkeilyryhmään, mutta se ei tuntunut varteenotettavalta lajilta. Tädit huivi otsalla hosuivat pistehanskoja. En enää muista, miten päädyimme ystäväni kanssa sitten thainyrkkeilyn alkeiskurssille, mutta se oli kyllä rakkautta ensi iskulla. Puolitoista tuntia sellaista rääkkäystä, ettei jaksanut hanskaa nostaa treenien jälkeen. Mutta hauskaa oli ja kunto koheni kohisten. Nykyisin treenaan täällä.

Jumpat ja sen sellaiset tuntuvat päämäärättömältä hosumiselta, kun ei ole muuta tavoitetta kuin matkia ohjaajaa. Nyrkkeilyssä pääsee kokeilemaan tekniikoita heti parin kanssa, ja alun huitominen ja potkiminen on yhtä hauskaa kuin onnistuminen opin mennessä perille. Otteleminen minua ei kyllä kiehdo, en halua ottaa nyrkkeilyä liian vakavasti. Että pitäisi hakata joltain taju kankaalle. Tai kyynärpäätekniikoilla otsa auki, niin että veri valuu silmiin eikä vastustaja pysty enää puolustautumaan...

Mutta niitä siemeniä siis yhä odottelen.